Tänään vuorossa oli kahden hevosen liikutus, Rommi sekä Kaapo. Rommin kanssa hypättiin ja kontrolli oli hukassa. Kaapon kanssa käytiin kävelemässä maastossa.
Rommi oli ihan innoissaan tän päivän hypyistä. Kuuma, kuumui jo alkuraveissa kun Tiina laittoi puomeja kentälle. Pidätteitä sai tehdä monta, mutta silti se ratsastettavuus oli huonoa. Laukassa kuumui vieläkin enemmän. Muutamat pukit se heitti siinä, korvat höröllä laukkaili ja hyppäsi joten kyllä se nautti.
Wannebe balettitanssija |
Alkuun tultiin puomeja pääty-ympyrällä, jonka jälkeen laukkailin kenttää ympäri kevyessä istunnassa tehden voltteja yms.. Kun laukka oli OK, eli suurinpiirtein hallussa, tultiin sarjaa. Ensimmäinen osa sarjasta oli pieni pysty ja toinen osa oli hiukan korkeampi pysty, jonka alle laitettiin kukkia. Kukkia siksi, kun kys. tallilla ei ole erikoisesteitä eikä mitään millä saataisiin tehtyä esteistä hiukan erilaisia joten piti improvisoida.
Muutaman kerran poni juoksi esteestä ohi kun unohdin itse ratsastaa. Muutaman opit tuli vuodelta 2012 Veikko Heikkilän valmennuksista mieleen, joita hyödynsin ja lopputunti mentiin kaikesta yli.
Korotettiin vielä sarjaa vähän. Ensimmäinen osa oli vajaa 60cm ja toinen vajaa 50cm ristikko. Poni oli väsähtänyt jo, mutta hyvin se jaksoi tsempata loppuun asti. Tiina ratsasti loppuverkat, kun minä korjasin esteet pois.
Sitten Kaapo. Harjattiin, laitettiin suitset päähän ja lähdettiin maastoon kävelemään.
Poika käyttäytyi oikein fiksusti, vaikka Rommi jäikin laitumelle huutamaan. huomatkaa kuinka pikkunen oon Kaapon vierellä :'D |
Kaikki kuvat ottanut Tiina.
Mitä mieltä olitte postauksesta? Oliko kuvia ja tekstiä tarpeeksi?
Oon lukenu jo vähä aikaa sun blogia ja vaikuttaa tosi kivalta: )
VastaaPoista