Hevospostauksien lisäksi blogissa tullaan näkemään myös meidän koiria Dollia ja Petoa, sekä niiden näyttelyjuttuja.
Tosiaan, en olekkaan maininnut meidän koirista. Kummatkin edustaa rotua Kiinanharjakoira, Dolli puuteria ja Peto nakua.
Pideraq's Elegant Toydoll eli tutummin Dolli kilpailee tällä hetkellä junioriluokissa.
Pideraq's Insidethelittlebeast eli Peto vasta aloittelee näyttely uraa pentuluokissa.
Sunnuntaina 3.4. Dollia nähtiin Lahden Kansainvälisessä näyttelyssä. Dolli pärjäsi odotettua paremmin ja nappasi ERI:n. Koko päivä oli hyvin onnistunut, ja iloisin mielin jatketaan kohti ensiviikonlopun mätsäreitä Hyvinkäällä. Siellä esitän Dollin ensimmäistä kertaa itse, ja siskoni Tiina saa olla vuorostaan kuvausroolissa.
![]() |
Tiina ja Dolli |
![]() |
Tytär ja isä, 'Dolli ja Kiss' |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
-Kommentoithan asiallisesti
-Kommentit piristävät päivää
JÄTÄ KOMMENTTI :)